henkilöhistoriaa ... .

Synnyin Pyhännän kunnantalolla. Lapsuuteni ja nuoruuteni elin Pulkkilassa, Haanpään maisemissa.  

1970 tulin Tukholmassa vietetyn sapattivuoden jälkeen Tampereelle opiskelemaan. Pirkanmaan luonto järvineen,  rehevine lehtoineen ja  mäkineen voitti Pohjanmaan lakeudet ja joen soirot. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja sillä tiellä olen vieläkin. 

1972 jouluna valmistuin sairaanhoitajaksi ja aloitin heti työt silloisessa Tampereen keskussairaalassa sisätautiosastoilla, teholla, ihotaudeilla, korvataudeilla, ensiapupoliklinikalla. Keskussairaalasta siirryin Pirkkalan kotisairaanhoitoon pariksi vuodeksi. Kotisairaanhoidosta opiskelemaan Turkuun, josta valmistuin äitiyshuollon ja naistentautien erikoissairaanhoitajaksi ja palasin Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan synnytysosastolle kätilöksi. 

1977 oman tyttären syntymän jälkeen halusin vuorotöistä pois. Suoritin terveydenhuollon hallinnontutkinnon (SHJ) ja aloitin Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntainliitossa avohuollon ylihoitajan sijaisena vuonna 1980. 

1982  minut valittiin Pirkkalan terveyskeskuksen johtavaksi hoitajaksi. Muutin Pirkkalaan, jossa asuin 12 upeaa vuotta.  Tuona aikana Pirkkalaan rakennettiin yksi Suomen parhaista terveyskeskuksista, kaunis vanhainkoti ja palvelukeskus, päiväkoti, saneerattiin ja laajennettiin kouluja, lisättiin kevyenliikenteen väyliä, kohennettiin urheilupaikkoja, rakennettiin uusia asuntoja jne. Kaikessa siinä sain olla mukana kunnanvaltuutettuna, kunnanhallituksen varapuheenjohtajana ja monien toimikuntien jäsenenä.

1995 muutin takaisin Tampereelle ja olin puoli vuotta virkavapaana, koska olin Tieto Oy:n palveluksessa tekemässä perusselvitystä sosiaali- ja  terveydenhuollon kokonaistietojärjestelmää varten. 

1997 Vasemmistoliiton silloinen puheenjohtaja ja kulttuuriministeri Claes Andersson ja sosiaali- ja terveysministeri Terttu Huttu-Juntunen kutsuivat minut ministeri Huttu-Juntusen erityisavustajaksi Sosiaali- ja terveysministeriöön. Hallitusryhmässämme vastasin Sisäasiainministeriön ja Maa- ja metsätalousministeriön ja luonnollisesti sosiaali- ja terveysministeriön asioiden seurannasta ja olin ministeriön edustajana ministeri Backmannin EU:n rakennerahastotyöryhmässä.

1999 aloitti Lipposen II-hallitus, jossa jatkoin alue- ja kuntaministeri Martti Korhosen erityisavustajana EU-puheenjohtajuuskauden 1999 loppuun. Vastuualueenani oli mm. EU:n rakennerahastot ja niihin liittyvät tavoiteohjelmat sekä kaupunki- ja aluepolitiikka. Hallitusryhmässämme vastasin lisäksi Sosiaali- ja terveysministeriön ja Maa- ja etsätalousministeriön asioiden seurannasta. 

Vuoden 2000 alusta palasin Pirkkalan terveyskeskuksen ylihoitajan virkaan takaisin.

Vuoden 2005 alusta Pirkkalan kunnanhallitus nimitti minut perusturvan osastopäälliköksi. Sain johdettavakseni juuri yhdistetyn sosiaali- ja terveystoimen, jonka henkilöstömäärä oli n.450. Voimakkaasti kasvavan kunnan perusturvan osastopäällikön tehtävä oli mielenkiintoinen ja haastava. Rakennettiin iso päiväkoti ja perustettiin jatkuvasti uusia päiväkotiryhmiä. Terveyskeskuksen sairaalaa ja avoterveydenhuollon tiloja laajennettiin. Perheneuvolatoiminta siirtyi kunnan omaksi toiminnaksi. Omalääkäri-sairaanhoitajatyöparit aloittivat toimintansa. 

Vaan eipä loppuneet siihen eteentulevat haasteet.......

1.1.2007 aloitin Tampereen kaupungin lasten ja nuorten palvelujen apulaispormestarina. Samanaikaisesti kaupunki siirtyi kaikessa toiminnassaan tilaaja-tuottajamalliin. Uuden toimintamallin käyttöön otto, tilaamisen ja tuottamisen eriyttäminen ja poliittisen johtajuuden vieminen käytäntöön on suomalaisen kunnallishallinnon merkittävin muutos ainakin sataan vuoteen. Tampereen onnistumista seurataan koko maassa. Onnistumisemme mittareina pidän vaaleilla valittujen valtuutettujen aseman vahvistumista, asukkaiden  nykyistä laajempaa kuulemista, peruspalveluiden laadun ja saatavuuden turvaamista. Siinä on haastetta kerrakseen eikä tavoitteita saavuteta hetkessä. Monissa asioissa on menty eteenpäin, mutta vauhti tietenkin saisi olla vähän nopeampi.

Tammikuussa 2009 Tampereen kaupunginvaltuusto valitsi uudet apulaispormestarit ja yksi tärkeä, erittäin mielenkiintoinen ja kiireinen vaihe elämässäni päättyi. Oli ainutlaatuista saada olla ensimmäisten pormestareiden joukossa uudistamassa Suomen kunnallishallintoa. Kaksi vuotta oli lyhyt aika, kulttuurimuutos kohti demokraattisempaa hallintoa vie varmasti vuosia mutta oikealla tiellä ollaan. 

1.2.2007 palasin takaisin Pirkkalaan hoitotyön johtajaksi. Myös Pirkkalan perusturvassa on 1.1.2009 lähtien lähdetty kehittämään palveluja elinkaariajatteluun perustuviksi saumattomiksi palveluketjuksi. Helmikuussa 2009  perusturvalautakunta nimesi minut lasten, lapsiperheiden ja nuorten palveluiden palvelujohtajaksi. On mukava päästä hyödyntämään Tampereen apulaispormestarina saamaani kokemusta Pirkkalassa. Pirkkalan kehittämisprojekti sisältää myös palvelujen käyttäjien paremman huomioimisen ja asiakaslähtöisyyden syventämisen. Kevään 2009 aikana käynnistettiin kolme elinkaarimalliin perustuvaa asiakasfoorumia, johon halukkaat saivat ilmoittautua mukaan. Palvelujohtajan vastaan junioriforuminen toiminnasta.  

HARRASTAN, JOS EHDIN..
Pirkkalan kuvataidekoulu 90-luvun alussa antoi eväitä kuvantekoon. Värit ja kuvat ovat minulle tärkeitä.  Elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä käyn mielelläni. Lukea tahtoisin enemmän kuin ehdin.  Maalaan, kirjoittelen runoja, kolumneja, kirja-arvosteluja..  Luen runojani tamperelaisissa runokaraokeilloissa ja nautin muiden runoista siellä.  Tampere-talon talvipuutarhassa oli akvarellimaalauksieni retrospektiivinen näyttely  alkuvuodesta 2008. Myös monissa yhteisnäyttelyissä on ollut töitäni esillä. Olen Pirkka-Hämeen kuvataiteilijat ry :n sihteeri.  

PERHE ON TÄRKEÄ ... 
minulla on aikuinen tytär, joka  valmistui sairaanhoitajaksi jouluna 1999. Jouluna 2008 tyttäreni perheeseen syntyi poikavauva.

YSTÄVÄT ANTAVAT VOIMIA  
 Lukuisien hyvien ystävieni kanssa olen saanut jakaa elämän iloja ja suruja kuluneiden vuosien ajan. Ilman heidän tukeaan en varmasti olisi jaksanut puoliakaan siitä kaikesta mitä olen tehnyt.

Blogi

20.11.2009 14:59 - (ei otsikkoa)

20.11.2009 14:59 - Yk:n lapsen oikeuksien sopimus 20 vuotta

25.09.2009 12:29 - Yhdessä yli sektorirajojen

03.09.2009 16:08 - Palvelujen Pirkkalaan oli mukava palata

11.12.2008 02:27 - Miten minä kehittäisin Tamperetta (2 vastausta, viimeisin jätetty 11.12 21:49)

RSS

Anna palautetta

lähettäjä

sähköposti

otsikko

viestisi

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!