|
|
Kolme kuukautta takanaViikon vaihteessa tuli kolme kuukautta täyteen lasten ja nuorten apulaispomestarina. Aika on mennyt todella kovassa vauhdissa. Joka viikko on mittarissa yli 60 työtuntia mutta kova vauhti ja pitkät päivät eivät ainakaan vielä ole uuvuttaneet. Paremminkin päinvastoin, usko siihen että tällä työllä on merkitystä tuntuu antavan voimia vaikka mihin. Kun iltamyöhällä kävelen töistä Hämeensillan yli Kyttälän puolelle ja katselen valaistua koskea, hienoa ilta-Tamperetta tuntuu hyvältä saada olla juuri Tampereella. Ja tuntuu hyvältä ajatella kaikkea päivän mittaan tehtyä. Ja tuntuu erityisen innostavalta ajatella kaikkea sitä tekemistä, mikä on vielä edessä. |
Kommentoi kirjoitusta Palaa kirjoittajan blogi-listaan
| Blogi
20.11.2009 14:59 - (ei otsikkoa) 20.11.2009 14:59 - Yk:n lapsen oikeuksien sopimus 20 vuotta 25.09.2009 12:29 - Yhdessä yli sektorirajojen 03.09.2009 16:08 - Palvelujen Pirkkalaan oli mukava palata 11.12.2008 02:27 - Miten minä kehittäisin Tamperetta (2 vastausta, viimeisin jätetty 11.12 21:49)
|