RITUNKIN KANNATTAISI OTTAA SELVÄÄ

Tamperelaisessa 10.3 julkaistussa Rieväkylän Ritun kolumnissa viisastellaan taas kerran vastoin parempaa tietoa. Todellisuuden vääristely nimimerkin takana tuntuu aina tosi raukkamaiselta.

Pakko siis jotain oikaista: Tampereen toimintamallin uudistamisen yhteydessä varsinaiseen tilaajaryhmään palkattiin kaikkiaan 7 talon ulkopuolista uutta henkilöä. Kaikki muut tulivat kaupungin omasta organisaatiosta. Valtuuston valitsemien pormestarin ja apulaispormestarien ottaessa tehtävänsä vastaan vuoden vaihteessa lakkautettiin kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien vakanssit. Ritu väitti myös että jokaisella pormestarilla, johtajalla, päälliköllä ja koordinaattorilla on oma tiedottajansa. Ei todellakaan pidä paikkaansa. Pormestari on ainoa jolla on oma nimetty tiedottaja. Kaupungin tiedottajat on koottu toimialoilta kaupungin yhteen ja yhteiseen  tiedotusyksikköön. Heille on nimetty tietyt lautakunnat ja toimialat,  joiden tiedotuksesta he vastaavat. Se on jotain aivan muuta kuin mitä Ritu väittää. 

Ritun rinnastus omaishoitoon on populistinen ja huono. Esimerkiksi vastuualueeseeni kuuluvien lapsiperheiden kohdalla on tehty yli 30 uutta omaishoidon sopimusta vuoden vaihteen tuntumassa. Silti on toki mahdollista etteivät valtuuston omaishoitoon myöntämät rahat tule riittämään. Syyt  siihen eivät  kuitenkaan ole Ritun mainitsemat.  

Vaikka tunnelit eivät vastuualueelleni kuulukaan en kyllä usko  Ritua niitäkään koskevissa väitteissä.

Tamperelainen on mielestäni ollut vuosikausia asialinjalla, mutta tänä vuonna on kyllä pakosti alkanut miettiä onko lehden linja oikeesti muuttunut. MM. Vihreän valtuutetun Harri Rinteen analyysit muista puolueista ennen vaaleja eivät ole olleet missään mielessä asiallisia saati sitten tasapuolisia. Vaikea ymmärtää mitä Tamperelaisen toimituksessa on sillä kohtaa ajateltu.  Olen todella pahoillani jos Tamperelaisen hyvä ja asiallinen linja on pysyvästi muuksi muuttumassa.

 


Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Blogi

14.10.2012 00:51 - Eikö kunnan tarvitse noudattaa lakeja ?? (1 vastaus, jätetty 30.11 20:38)

23.09.2012 18:49 - Lapsiperheiden köyhyys syrjäyttää (1 vastaus, jätetty 14.05 00:55)

23.09.2012 18:43 - Lääkäri-hoitaja-työparimalli Tampereellekin edes kokeiluna (1 vastaus, jätetty 30.11 22:16)

20.07.2012 14:32 - KUNTAVAALEISSA VALITAAN VALTUUSTO !! (1 vastaus, jätetty 11.10 20:09)

08.07.2012 00:21 - Valosta Valoon näyttelyn avauspuheeni (1 vastaus, jätetty 30.11 15:26)

RSS

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!