ASUKASILTA IKÄIHMISTEN ASIOISTA

Valtuuston puheenjohtajan koolle kutsumat asukasillat saivat jatkoa. Asukasiltoja pidetään jatkossa jonkun teeman äärellä, ei enää asuinalueilla. Tänään aiheena oli ikäihmisten asiat. Teema on tärkeä ja herättänyt paljon julkista keskustelua. Tammelakeskuksen sali oli täynnä. Yleisöllä oli paljon kysyttävää. Valitettavasti jotkut panelistit olivat itse todella pitkäsanaisia vaikka illan tarkoituksena oli kaiketi kuunnella kaupunkilaisia. Valtuuston puheenjohtajan ansioksi todettakoon että hän antoi tilaa yleisölle (ja paikalla olleille valtuutetuille).

Useissa puheenvuoroissa nousi esiin harmistus asuinalueiden pienten harrastusryhmien lopettamisesta ja kokoamisesta palvelukeskuksiin.  Asiasta ovat monet kaupunkilaiset soittaneet minullekin. Sanovat , että lähelle tuli aina lähdettyä vaikka pitikin joskus pinnistellä ,että sai lähdettyä.  Virkkuryhmät olivat toimineet vuosia ja siellä oli se tuttu ja turvallinen porukka. Nyt jää lähtemättä kun pitäisi kauemmas mennä. Se on helppo ymmärtää, niinhän se tahtoo olla nuoremmillakin. Valtuutettu Heinonen syytti nykymallista tilaaja-tuottajamallia ja valtuutettu Hervonen ihmetteli miksi moiseen touhuun pitää kaupungilta mitään pyytää, miksei voi kokoontua itsekseen ilman kaupungin tukia. Jotkut panelisteista lupasivat että asia hoidetaan.

Mielestäni kaikki mikä edistää kaupunkilaisten omaehtoista liikuntaa ja harrastustoimintaa on hyvästä. Joitakin vuosia sitten olen tehnyt ikäihmisten liikunta-asioista valtuustoaloitteen ja valtuustokyselyn. Vastaukset yllättivät. Ainakin silloin Tampereella oli tosi paljon erilaisia liikunnan harrastusmahdollisuuksia ikäihmisille. Ilmeisesti lisää tarvitaan koska asia nousi niin vahvasti tänään esille. Liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen on halvinta terveydenhuoltoa.

Paikalla olleet ikäihmiset  nostivat monia muitakin asioita keskusteluun. Niistä vien terveiset kollegalleni Riitta Ollilalle, joka tänään ei päässyt paikalle päällekkäisyyksien vuoksi. Ja valtuutettuna yritän omalta osaltani vaikuttaa esiin nostettuihin epäkohtiin vaikka apulaispormestarina toimialueeni onkin lasten ja nuorten parissa.

Keskustelun vilkkaus osoitti että ilta oli tarpeellinen. Vastaavia tilaisuuksia tullaan järjestämään jatkossakin niin valtuuston puheenjohtajan, pormestarin kuin apulaispormestareidenkin toimesta. Onhan kaupungin valtuustokin pitänyt kansalaisvaikuttamista ja ja demokratian edistämistä niin tärkeänä että se on halunnut kirjata ne johtosääntöön sekä pormestarin että apulaispomestareiden yhdeksi hyvin keskeiseksi tehtäväksi. 

 

 


Kommentoi kirjoitusta

Nimi:

Sähköposti:

Otsikko:

Palaa kirjoittajan blogi-listaan
 

Blogi

14.10.2012 00:51 - Eikö kunnan tarvitse noudattaa lakeja ?? (1 vastaus, jätetty 30.11 20:38)

23.09.2012 18:49 - Lapsiperheiden köyhyys syrjäyttää (1 vastaus, jätetty 14.05 00:55)

23.09.2012 18:43 - Lääkäri-hoitaja-työparimalli Tampereellekin edes kokeiluna (1 vastaus, jätetty 30.11 22:16)

20.07.2012 14:32 - KUNTAVAALEISSA VALITAAN VALTUUSTO !! (1 vastaus, jätetty 11.10 20:09)

08.07.2012 00:21 - Valosta Valoon näyttelyn avauspuheeni (1 vastaus, jätetty 30.11 15:26)

RSS

hallinnointi

Kirjaudu sisään muista

Toimii parhaiten Firefoxilla!